Laskettuna päivänä 23.12 vanhempani soittivat yllätyksenä Rovaniemeltä, että jos sopii, he lähtisivät ajelemaan meille Kelloon jouluruoat mukanaan ja olisivat yötä, jatkaen seuraavana päivänä matkaa sukujuhliin Syötteelle.
Olimme puhuneet äitini kanssa aiemmin, että koska laskettu aika sattuu juuri Jouluksi, emme voi osallistua sukujuhliin mitenkään, sillä ihan pienen vauvan kanssa emme voisi lähteä ja ihan h-hetkenä emme uskaltautuisi Syötteelle asti.
En ollut hommannut mitään jouluruokia kotiin, vaan olimme ajatelleet Jossen kanssa nauttivamme jouluruoat ravintolassa kahden mikäli Jouluna olisin vielä yhdessä koossa. Vanhempieni puhelu oli siis todella mukava yllätys ja ilta menikin mukavasti maha killollaan (täynnä), muiden nauttiessa viineistä ja minun pitäessä huolta, ettei ainakaan suklaakonvehdit jää syömättä. Vitsailinkin, että "tästähän on sitten mukava lähteä ensi yönä synnyttämään, kun tankannut itsensä näin ähkyyn"
Puolen yön maissa vanhempani alkoivat nukkumaan alakerrassa ja itse menin yläkertaan sänkyyn ja yritin nukkua Jossen näpytellessä skypessä Mikon kanssa. Komensin pariin otteeseen lopettamaan, että saisin nukuttua jos tulisi lähtö synnyttämään, sillä en ollut edellisenä yönäkään nukkunut neljää tuntia pidempään. Komentelu ei auttanut ja sain unen päästä kiinni vasta sitten kun Jossekin lopetti koneella, kello "tiesmitä". Ennen kun liitelimme höyhensaarille, Josse silitti masua ja kysyi "koska minä saan joululahjani?" -viitaten tietenkin lapseemme.
Joulupukki tai tyttäremme ilmeisesti kuuli sillä....
...kello 04.30 aamuyöllä heräsin tuliseen, mutta hyvin siedettävään supistukseen. Ajattelin, että jos näin kovia supistuksia alkaa tulemaan, on varmaan aika lähteä synnyttämään. Nousin, kävin makuuhuoneen vieressä olevassa veskissä pisulla, palasin sänkyyn ja toivoin mielessäni uutta supistusta ja että vihdoin pääsisin synnyttämään. Jonkun mielestä voi kuulostaa hurjalta toivoa pääsevänsä synnyttämään, mutta oloni oli todella ollut jo pari viimeistä kuukautta niin tukala, että toivoin helpostusta olooni ja saavani kropan jälleen omaan haltuun.
Heti tulikin toinen kipeä supistus ja sen perään valahti jotain ihanan lämmintä lakanalle. Pomppasin kiireesti ylös, palasin veskiin ja tajusin katsoessa lattialla minua seurannutta punertavaa vesivanaa, että minulle meni lapsivedet! Olin iloinen ja samalla hieman jännittynyt, sillä huolestuin miten selviän synnytyksestä kun olin saanut niin vähän unta..
Olin kuullut hetkeä aikasemmin vanhempieni olevan hereillä. Tämä ilmeisesti syynä siihen, että huusinkin heille veskistä lapsivesien menneen, enkä miehelleni joka nukkui parin metrin päässä makuuhuoneessa. Viesti meni kuitenkin Jossellekin perille, sillä hän teki sängystänousun uuden oman ennätyksen. Tästä alkoikin muutmaan minuutin härdelli, jonka aikana Josse soitti ambulanssin ja päivitti facebookkiin lähdön tulleen, äitini tarkisteli sairaalakassia, että kaikki on varmasti mukana ja isä videokuvasi! :D Minä puin vain vaatteet ja pyörin olohuoneessa hieman jännittyneenä miettien että "pitääkö minun nyt makoilla? Näytän hirveeltä.. Tästä se nyt alkaa! Kohta meillä on vauva! ..vitsi mä en oo saanu nukuttua.."
Ambulanssi tuli ja lähdimme OYSia kohti, Jossen ajaessa perässä omalla autolla. Sairaalassa menin johonkin vastaanottohuoneeseen käyrille. Supistuksia tuli vain n. 20 min välein, eivätkä olleet edes yhtä kovia kuin kotona. Olin vain sentin auki. Sain kuitenkin sairaalavaatteet päälleni ja peräruiskeen ja meidät ohjattiin huoneeseen, jonka ymmärsimme olevan synnytyssali vasta kun näimme pienenpienen muovisen sängyn, jossa oli joku ihmeelinen rypytetty vaaleanpunainen reunuslakana. Ei voinut muuta kuin hymyillä, vaikka jännittikin niin että jalat tutisi.
Synnytyssalissa sain ihanan kätilön, joka toi muutaman hedelmän ja mehukeittoa aamupalaksi. Supistuksia ei vielä tullut säännöllisesti eikä kivuliaasti ja Josse lähti syömään aamupalansa huoltoasemalle, sairaalan kanttiinin ollessa jouluna kiinni. Jossen palatessa n. tunnin päästä vetelinkin jo ilokaasua ja supistukset olivat alkaneet tulemaan melko säännöllisesti. Olin väsynyt, mikä oli oikeastaan hyväkin, sillä hämärässä huoneessa makoillessa minulle tuli rento ja raukea olo, enkä jaksanut enää jännittää, vaan keskittyä vain hetkeen ja olemiseen.
Supistuksen huippu tuli todella nopeasti, joten kun aloin hengittämään ilokaasua heti kun tunsin supistuksen koputtelevan ovia, supistuksen kipeimmän huipun tunsinkin ihan normaalisti ja vasta supistuksen loputtua kaasu pisti pääni hieman turraksi. Ei siis auttanut kipuun ollenkaan. Vetelin ilokaasua silti, sillä supistuksen välit olin ainakin rentona. Olin kuvitellut ilokaasun olevan vahvempaa, mutta pelkästään supistusten aikana hengittämällä vaikutus on aika lievää.
Monilla kipu tuntuu reisissä, vatsassa ja selässä, mutta itselläni supistukset tuntuivat vain 10cm alueella ihan navan alapuolella juuri kohdunsuun kohdalla. Kipu oli todella kova. Se oli liiskaava, kramppaava ja puristava -jos yritän sanoin kuvailla miltä se tuntui. Tuntui kuin käsi olisi oven välissä ja joku painaisi kaikin voimin ovea kiinni. Sen hetken sattuisi pirusti, mutta puristuksen löysätessä ei ollenkaan. Kivun siis kesti hyvin sillä supistuksen välit olivat kivuttomia.
Seitsemän jälkeen pääsin altaaseen joka oli huoneen yhteydessä. Olin altaassa kolme tuntia, ottaen vastaan todella hirveitä supistuksia, ilman kivunlievitystä. Tunnelma oli kuitenkin todella hyvä ja tuo kolme tuntiakin meni ihan siivillä lilluessa kuin ihanassa "linnunmaidossa". Suurimman osan ajasta olin täysin kivuttomassa tilassa ja juttelin Jossen kanssa hymysuin supistusten välit. Supistukset tulivat aina kovalla rytinällä ja Josse huolehti että ammeessa olevasta hanasta tulee todella kuumaa vettä supistuksen aikana, jolla sain huljuutella vatsaani. EI kuuma vesi paljoa auttanut, mutta ehkä vähän. Heijasin silmät kiinni itseäni, uikutin ja ääntelin ja kyyneleet valuivat silmistäni. Kipu oli todella kova, mutta aina vain sen hetkisen.
Pyysin lopulta Jossea soittamaan kelloa ja halusin kätilön tarkastavan tilanteen, sillä uskoin olevani jo hyvän matkaa auki kipujen perusteella. Alaleuka alkoi vapisemaan pettymyksestä kun olin auennut kolmessa tunnissa vain alle sentin eli olin vasta reilusti sormelle auki!
Kätilö ilmoitti veden hidastavan avautumista ja kehotti minua jäämään sänkyyn. Sain kipupiikin pyllyyni ja imin ilokaasua minkä keskesin. Kipupiikin ja ilokaasun coctail pisti pääni hetkeksi niin sekaisin että itkin ja nauroin yhtäaikaa. Kätilö laittoi tipan käteeni, jonka luulin olevan nesteytystä, mutta olikin oksitosiinia, joka käynnistää synnytyksen. Pian kätilö katsoikin minun olevan sen verran kipeä, että tilasi kohdunkaulanpuudutteen. Lääkäri pisti sen, mutta valitettavasti se ei auttanut tippaakaan. Heti perään kun näin jo tähtiä silmissä ja kiemurtelin kivusta supistukset, kätilö tilasi toisen lääkärin laittamaan epiduraalin.
Epiduraalia varten sain ensin selkääni puudutuksen ja itse epiduraalin laitto ei sitten sattunutkaan ollenkaan. Käsitin että selkääytimeen työnnettiin ohuenohut letku joka jäi paikoilleen koko synnytyksen ajaksi. Kone annosteli puudutetta synnytyksen ajan. Puudute alkoi heti ja olin ihan ihmeissäni, että en tunne mitään! Tähän siis koko synnytyksen kivut sitten loppuivatkin!
Torkuttiin ja välillä nukahdeltiin Jossen kanssa pari tuntia, jonka jälkeen kätilö vaihtui n. kello 14 iltapäivällä. Hän tarkisti kohdunsuun tilanteen ja olin 7cm auki. Kondunsuulla oli kuulema vain pieni lipare, jonka sain kevyesti alkaa ponnistamaan pois tieltä aina supistuksen tullessa. Ponnistelin ihan kevyesti Josse selkäpuolella tukena ja kätilö valmisteli salia lapsen tuloon. Supistukset tunsin vain pienenä paineena, mutta kipua en todella tuntenut yhtään. Olo oli tosi rento ja luottavainen, sillä supistuskäyrän näyttäessä huikeita lukuja, minun ei tarvinut enää kärsiä ollenkaan. Virtsarakkoni katetroitiin kaksi kertaa.
Hetken päästä kätilö vilkaisi tilanteen ja olin kokonaan auki ja oikea ponnistusvaihe alkoi. Sain ponnistettua pään heti "ovelle" ja kätilö hoki heti että seuraavalla tulee. Pää oli todella muutaman sentin aina ulkona, mutta ponnistuksen loputtua vetäytyi aina takaisin. Kätilö yritti välillä saada kiinni päästä että auttaisi sen ulos, mutta ei saanut otetta. Supistukset tulivat minuutin välein, eli joka minuutti ponnistin minkä jaksoin kaksi kertaa ja sain ihan pienen hetken vain aikaa levähtää. Oli kuuma ja janotti. En tuntenut edelleenkään mitään kipua, mutta valtavaa painetta pyllyssä, kun lapsi oli laskeunut kanavaan. Josse pyyhki hikeä ja antoi pieniä hörppyjä nestettä. Ponnistin aina uudestaan ja uudestaan...taas ponnistin ja lapsi ei vaan tullut. Lopulta olin ponnistanut melkein tunnin, enkä saanut enää voimaa supistuksen aikana siihen toiseen ponnistukseen, joten pyysin sitä mitä olin elännyt ennen synnytystä kaikista eniten, eli että leikkaisivat välilihan. Kätilö pyysi vielä ponnistamaan kerran ja jos ei sitten syntyisi niin leikkaisi. Ei syntynyt vaikka ponnistin kaikilla voimillani ja seuraavalla supistuksella kätilö sitten leikkasi. Pää syntyi heti, en tuntenut edelleenkään kipua, en sii olisi edes tiennyt että pää syntyi ellei kätilöt olisi sanoneet ja mainoneet lapsemme tummaa pitkää tukkaa. Viimeinen ponnistus ja tunsin todella kovaa paikkojen venymistä ja tylppää kipua ihan hetken ja lapsemme soljahti ulos maailmaan.
Kätilö nosti hänet kasvot meihin päin ja tyttärellämme oli tummat silmät ihan suurena auki ja katsoi meihin, isiin ja äitiin suu auki ihmeissään ja ihan pirteänä. En edes muista että lapsi olisi itkenyt missään vaiheessa. Sain tämän tumma ja kikkuratukkaisen tytön syliini ja ihan uskomatonta tuntea sylissä oman lapsen paino ja lämpö. Ilonkyyneleiltä ei voinut välttyä, olimme aivan ihmeissämme, onnesta sekaisin. Kello oli 15.30 ja Jouluaatto :)
Josse leikkasi napanuoran ja meni pesemään vauvaa hoitajan kanssa. Istukan synnyttyä vartin kuluttua, kätilö alkoi tikkamaan minua kasaan ja se tuntui todella pitkältä ajalta. Suurin osa tikeistä ei sattunut, mutta osan tunsin vähän ilkeänä tunteena ja pistona.
Vauva oli vietämässä aikaa lämpökaapissa narinan takia ja kävin sillävälin suihkussa. Minulle tarjottiin mahdollisuutta, että hoitaja pesee minut sängyssä, mutta ei siitä olisi tullut puhdas olo jos joku olisi vain luutulla pyyhkinyt. Lämmin suihku teki niin hyvää väsymyksestä tutisevalle vartalolle ja olo oli todella hyvä ja reipas kun tulin sieltä pois. Sain puhtaat vaatteet ylleni, Jossen ja vauvan vierelleni ja tuhtin lapsen syntymäpäivä aamupalan ja kuumaa kaakaota.
Valitettavan pienen hetken saimme olla kolmisin, kun minun pitikin siirtyä jo synnyttäneiden vuodeosastolle. Josse saatteli ja lähti vähän hämillään tunteet valloillaan kotiin, jossa odotti vain koirat. Josse vietti siis lopun jouluaatosta yksin kotona, mutta onnesta pää pyörällä. Me jäimme vauvan kanssa lepäilemään huoneeseen jossa oli toinenkin äiti, jolla oli myös tytär. Minulla ensimmäinen lapsi, hänellä kahdestoista.
Synnytys ei ollut lähellekään niin hirveää kuin olin sen kuvitellut olevan. Itse en tiennyt että suurinosa ajasta on kivutonta, vain supistukset sattuvat. Välillä voi jutella ihan normaalisti, sitten välillä pitää kiemurrella kivusta, mutta sekin on aina vain hetken. Kaikilla synnytys on erilainen, mutta itselle jäi näin hyvä mieli, koska otin epiduraalin ja pääsin kokonaan kivuttomaan tilaan. Varmasti niillä, jotka eivät epiduraalia halua tai eivät ehdi ottaa, on synnytys paljon paljon rankempi. Luotin kätilöön ja annoin hänen päättää viime kädessä kivunlievityksestä sen mukaan minkä hän parhaaksi näki. Olenkin kiitollinen, ettei hän antanut minun kärsiä kauaa kohdunkaulanpuudutuksen jälkeen, vaan uskoi ettei se tehonnut ollenkaan ja tilasi ripeästi epiduraalin. Oma synnytykseni meni niin hyvin, että mielestäni esimerkiksi koko yön kestävä vatsatauti kovalla kuumeella on pahempi. Menen tosi mielelläni synnyttämään uudelleen, se kun on niin upea kokemus, niin täynnä tunteita kun saa oman lapsen odotuksen jälkeen vihdoin maailmaan.
Ihanasta vauva-arjesta seuraavalla kerralla :)
